Akseleista ja ilmansuunnista

Juna halkoo tasaista maastoa kiskojen luotisuoralla viivalla. On kesäkuu ja aurinko paistaa. Ulkona pehmeästi kaartuvat mäet kuin vihreän meren aallot. Matalat ikivanhat kiviaidat rajaavat niittyjä. Tämä on Skåne. Vanhaa viljavaa seutua Etelä-Ruotsin kärjessä. Ensimmäistä kertaa reilillämme maisemat alkavat muuttua vieraiksi. Ihailen tammimetsiköitä ja vanhoja kauniita maataloja. Olemme reittimme ensimmäisellä etapilla Tukholmasta Kööpenhaminaan. Tavoitteenamme on olla Berliinissä viiden viikon päästä mutta tällä reissulla matka itsessään on se todellinen päämäärä.

Ja se matka, siitä tuli yksi elämäni suurimmista kokemuksista. Siihen mahtui lukemattomia seikkailuja ja kommelluksia hyvän ystäväni kanssa josta tuli vielä läheisempi jaetun matkan aikana. Taideaarteita, kymmeniä erilaisia oluita, museoita, yökerhoja ja baareja, hikisiä siirtymiä asemalle rinkat selässä ja meditatiivisia junamatkoja, jylhät ja vehreät Alpit, karrelle palanut Rooma, kauniita tyttöjä, rumia kerjäläisiä, messu Pietarinkirkossa ja boheemielämää Amsterdamissa - kaleidoskooppinen ryöppy muistoja ikuisesti mieleen palaneena.

Maisemat ja ihmiset, kulttuurit muuttuivat matkalla jatkuvasti. Erityisesti etelään työntyessämme kulttuuri muuttui dramaattisesti. Lähteä yöjunalla pienestä Interlakenista Sveitsistä ja saapua aamulla - no, päivällä, italialaisittain myöhässä - Roomaan on hyppy toiseen, kovin eksoottiseen todellisuuteen. Siellä ihmiset huutavat toistensa päälle ja huitovat käsillään ja aurinko paahtaa armottoman kuumana suoraan ylhäältä. Siellä on myös maailman parasta jäätelöä ja pizzaa ja taiteen ja arkkitehtuurin mestarinäytteitä lähes joka korttelissa, lähes joka vuosisadalta. Ja kaiken tämän keskellä valtava ihmismassa turisteja ja paikallisia, rikkaita pukumiehiä ja rutiköyhiä kerjäläisiä. Ilma on täynnä eksoottisia tuoksuja ja helteessä mätänevien jätesäkkien lemahduksia. Italia todella hyökkää vasten kaikkia aisteja.  

Jared Diamond esittää teoksessaan Tykit, taudit ja teräs vakuuttavasti miten maailmanhistorian suuri hahmo muotoutuu lopulta maantieteen asettamista reunaehdoista. Kesytyskelpoisia eläin- ja kasvilajeja esiintyi samanaikaisesti vain tietyillä alueilla. Lisäksi näistä alueista vain osassa ilmasto oli suotuisa viljelykokeiluille. Ei ole sattumaa, että juuri näissä hot spoteissa sivilisaatio sai alkunsa neoliittisessa vallankumouksessa maanviljelyn synnyn sivutuotteena. Vain viisi varmasti itsenäisesti viljelyn keksinyttä aluetta tunnetaan: hedelmällinen puolikuu Lähi-idässä, Kiina, Väli-Amerikka, Andit Etelä-Amerikassa ja Yhdysvaltain itäosa.

Me olemme Libanonin seetri, Nuubian eebenpuu,
Stalingradin koivu, Teutoburgin tammi ikuinen.
Me olemme Katalaunisten kenttien ruusupuu
Ja itkevä raita Normandian.

Maanviljely ja karjankasvatus tuottivat enemmän ruokaa ja pitivät yllä tiheämpiä väestöjä. Ruuan ylijäämät mahdollistivat paikalleen asettuneet yhteiskunnat jotka kehittyivät yhä monimutkaisemmiksi ja kerrostuneemmiksi. Näistä alkioista kasvoi ajan myötä mahtavia imperiumeja joilla oli lukutaito, teräsaseet ja jotka kantoivat mukanaan tauteja jotka olivat karjan tappava lahja.

Me olemme graniittia, maasälpää, gneissiä,
Ukrainan verentummaa multaa.
Me olemme kalkkijuonne Illyrian basaltissa,
Rautajuova moreenissa Salpausselkien.

Miksi sitten Eurooppa valloitti Amerikan eikä toisinpäin? Vastaus on jälleen maantiede. Euraasiassa oli enemmän kesytettäviä eläin- ja kasvilajeja. Lopulta vain harvassa eläimessä oli potentiaalia kesytykseen ja Euraasian kansat onnekkaasti perivät niitä paljon enemmän kuin muiden mantereiden kansat. Tämän lisäksi tärkeä tekijä on mantereiden muoto. Sekä Amerikat että Afrikka ovat pisimmillään pohjois-eteläsuunnassa kun taas Euraasian pääakseli on itä-länsisuunnassa. Tämä näennäisen ilmiselvä seikka on vaikuttanut dramaattisesti maailmanhistoriaan.

Me olemme valloittajat, puolustajat, hyökkääjät,
Me olemme juoksuhautojen hiekkaa.
Etenemme, lakoamme, kostamme ja hajotamme
Ja valumme viime pisaraan.

Karkeasti yleistäen viljely- ja karjapaketit levisivät helpommin ja nopeammin itä-länsisuunnassa. Samoilla leveysasteilla olosuhteet ovat samankaltaiset. Yhdistettynä jo luonnostaan monipuolisempaan kokoelmaan viljeltäviä kasveja ja kesytettäviä eläimiä pöytä oli katettu Euraasian sivilisaatioiden tulevalle valta-asemalle. Diamond esittää myös joukon muita tekijöitä historian suuren hahmon taustalla: mikrobien evoluutio karjan tappavana lahjana, teknologian evoluutio ja erityisesti jatkuvat sodat sen nopeuttajana, hallinnon ja uskonnon evoluutio tiheän asutuksen alueilla.

Sinä kuumana kesänä 2009 kävi selväksi miten monimuotoinen Eurooppa on. Emmekä edes poikenneet läheskään mantereemme joka kolkassa. Silti oli helppo huomata miten pohjoisesta etelään mentäessä erot olivat dramaattisempia kuin lännestä itään kulkiessa. Ne akselit, joista Diamond kirjoittaa, tulevat esiin jo Euroopassa matkatessa. Toki entinen rautaesiripun raja sekoittaa asioita mutta pääpiirteissään näin.

Viisi viikkoa Euroopassa jättivät jälkeensä sammumattoman kaukokaipuun, wanderlustin. Se vetää yhä uusiin paikkoihin, yhä uusien ihmisten luo. Sillä meitä on jo seitsemän miljardia tällä planeetalla ja me elämme niin monessa eri paikassa, niin monella eri tavalla ettei yksi ihmisikä taida riittää kaiken näkemiseen ja kokemiseen. Mutta mikä voi olla kalliimpi omaisuus kuin ihmiselämän koko kirjon kokeminen? En pysähdy, en ennen kuin voimani pettävät.

Me olemme plasmavaaja, öinen pommilaivue,
Me olemme parvi kineettisten ohjusten.
Me olemme ohjelmoijat biomekanoidien,
Romauttajat neutronitähtien. 

CMX - Pedot

Eyes As Big As Plates

 

 

 

Aina joskus sitä törmää johonkin yllättävään, joka palaa verkkokalvolle ja mieleen. Näin kävi minulle tänään kun löysin internetin sopukoista linkin kahden valokuvaajan, norjalaisen ja suomalaisen, hienoon yhteisnäyttelyyn Eyes As Big As Plates. Karoline Hjorth ja Riitta Ikonen ovat kuvanneet vanhoja ihmisiä luonnossa. Kuvissa heillä on muun muassa oksista tehty häkkyrä päässään, valtava nokkostalja yllään ja koiranputkista kasattu liivi paljaan ylävartalon peittona.

Vanhusten vakavissa ilmeissä on jotain hyvin kaurismäkeläistä, lempeää deadpan-huumoria. Kuvissa on kuitenkin syvyyttä eivätkä ne jää pelkiksi visuaalisiksi vitseiksi. Mieleen tulee ihmisen luontosuhde ja kasvaminen tietyssä ympäristössä osaksi sitä. Mallien kasvot ovat sielukkaita ja näyttävät kätkevän tuhat tarinaa. Hjorth ja Ikonen ovat onnistuneet luomaan yhtä aikaa huvittavan ja hartaan, jopa mystisen tunnelman kuvissaan. Tätä lisää.

(kuvat: Karoline Hjorth ja Riitta Ikonen)

Johdatus lentokenttäantropologiaan

Lentämiseen kuuluu olennaisesti tuntikausien joutilaat pätkät milloin bussissa, terminaalissa ja lähtöportilla. Ihmisillä on eri keinoja täyttää tämä tyhjyys. Suosituimpia tuntuvat olevan musiikin kuuntelu korvanapeista, älypuhelimen räpläys ja pokkarin lukeminen. Näitä kaikkia harrastan itsekin mutta hauskinta on lentokenttäantropologia.

1800-luvulla antropologeja jotka perustivat tutkimuksensa klassisten lähteiden vertailuun ja muun kirjallisuuden lukemiseen tekemättä kenttätyötä kutsuttiin halveksien nojatuoliantropologeiksi. Niinpä kutsun tästedes itseni kaltaisia, ihmisiä odottaessaan havainnoivia sankareita lentokenttäantropologeiksi. Ihmisiä voi toki tarkkailla missä vaan, mutta kenties hedelmällisintä ympäristöä ovat lentokentät joilla kohtaavat matkailijat eri puolilta tätä planeettaa. Mitä isompi ja kansainvälisempi kenttä, sen parempi.

Aloittelevan lentokenttäantropologin ensimmäinen harjoitus on oppia tunnistamaan suomalainen ulkomailla ennen kuin se avaa suunsa. Tämä on yleensä yllättävän helppoa. Kun on ikänsä katsellut suomalaisten naamoja niin ne poimii väkijoukosta lähes vaistonvaraisesti. Usein ei oikein itsekään osaa sanoa miksi joku näyttää niin - no, suomalaiselta. Huomaat nopeasti että tunnistat oman kansamme edustajat jo ennen kuin tuttu puheensorina kantautuu korviisi. Hyvä, seuraavaksi voimmekin analysoida mitkä piirteet ovat meille lajityypillisiä.

Kimi Räikkönen ja Fernando Alonso rinnakkain havainnollistavat asiaa. Suomalaiset ja espanjalaiset asuvat Euroopan vastakkaisilla nurkilla ja esi-isämme ovatkin eronneet jo varhain. Se näkyy päälle. Alonsolla on eteläisen vahvat piirteet: tummat ja tuuheat kulmakarvat, paksu tumma tukka, isot ruskeat silmät. Kaikki tavallisia Espanjassa. Räikkösellä taas on pienet harmaanvihreät silmät, hennot kulmakarvat ja vaalea tukka. Kansallemme lajityypillisiä piirteitä jokainen. Huomaa, että ominaisuudet erottuvat vain vertaillessa muihin. Mitä enemmän matkustat, sitä terävämmäksi antropologinen silmäsi harjaantuu. Näet, että Räikkösellä on muitakin piirteitä jotka auttavat lajinmäärityksessä: nenä on pienehkö ja sen muoto tavallinen suomalaisille. Poskipäät ovat korkeat, mikä on täällä yleistä.

Kasvonpiirteet ovat vain yksi tunnistuksen työkaluista. Pukeutuminen on myös tärkeä tunnuspiirre mutta sen analysoiminen on huomattavasti virhealttiimpaa puuhaa. Yksilölliset erot ovat nykyään suuret ja vaara mennä analyysissä metsään on huomattava. On kuitenkin joitakin yleisiä trendejä jotka näkyvät suomalaisten pukeutumisessa: yleisilme on varsin vaatimaton ja huomiota herättämätön. Ei haluta turhaan nostaa itseään esiin. Värit ja kuviot tapaavat olla hillittyjä, liikaa koristeellisuutta vältetään. Toisaalta värit saattavat olla yllättävänkin kirkkaita perusvärejä: punaista, vihreää, sinistä. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa klassinen tyyli ruskean ja tummansinisen sävyineen tuntuu olevan suositumpi. Kuitenkin pinkin tai turkoosin paidan näkee todennäköisemmin italialaisen kuin suomalaisen miehen yllä. Iso poikkeus tähän suureen linjaan ovat erilaiset alakulttuurit, erityisesti gootit ja hevarit. Heitä on Suomessa tiheästi tai ainakin he ovat näkyvämpiä kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.

Naisten pukeutuminen on aina monimuotoisempaa joten sen perusteella kansallisuuden määrittäminen on jo korkeamman tason harjoitus. Tässäkin on kuitenkin joitakin yleisiä linjoja. Yksi indikaattori on korkokenkäindeksi: kuinka paljon naiset käyttävät korkokenkiä ja kuinka korkeat korot niissä on. Korkokenkäindeksi on varsin matala Suomessa: moni kaihtaa näyttävän naisellista tyyliä. Sama koskee oikeastaan kaikkia pohjoisen Euroopan maita. Eteläeurooppalaiset naiset sen sijaan käyttävät runsaammin korkokenkiä, erityisesti kiilakorkoisia malleja. Myös korkeita piikkikorkoja näkyy usein. Ehkä kaikista korkein korkokenkäindeksi on kuitenkin Venäjällä: tuntuu että vähintään joka toinen venäläinen nainen kulkee korkeissa koroissa. Jopa reisisaappaita näkee jatkuvasti. Tämä onkin ehkä helpoin tapa bongata venäläinen pariskunta suomalaisen kaupungin kadulla. Tyyliin kuuluu myös näkyvä meikki ja talvisin pöyhkeät turkikset. Korkokenkäindeksi on korkea myös muissa Itä-Euroopan maissa.

Edistyneemmät lentokenttäantropologit löytävät helposti lisää haasteita eri kansallisuuksien bongailusta. Erotatko ruotsalaisen ja tanskalaisen? Entä islantilaisen ja norjalaisen? Voisiko tuo tummatukkainen elegantisti pukeutunut leidi olla Italiasta, vaiko kenties Espanjasta? Vai sittenkin Ranskasta? Puhumattakaan Euroopan ulkopuolisista kansoista. Itse olen matkustellut vain Euroopassa joten jätän asian kommentoinnin kokeneemmille tieteenharjoittajille.

Nyt tiedät mitä tehdä kun seuraavaksi löydät itsesi asemalta tai kentältä. Antoisaa kenttätyötä!

(Kuvat: Flickr/varlen, Flickr/Orin Zebest)

Frankfurt

Frankfurt. Frankkien kahlaamo. Roomalaiset perustivat kaupungin ensimmäisellä vuosisadalla Jeesus Nasaretilaisen syntymän jälkeen. Imperiumin sorruttua eri barbaarikansat vaelsivat Euroopassa ja frankit asettuivat paikalle jossa Main-joki tarjosi ylityspaikan. Lukemattomien sotien, hirmuhallitsijoiden ja eri valtakuntien jälkeen Frankfurtista on kasvanut kansainvälisen kaupan keskus yhdistyneessä Saksassa. Maantiede suosii kaupunkia: se sijaitsee aivan Euroopan ydinalueella, niin sanotun kultaisen kolmion itäisellä sivulla. Kultaisen kolmion kärkinä ovat Lontoo, Pariisi ja Berliini. Toki nykyään Euroopan maantieteellinen painopiste valunee hitaasti itään itäisen Euroopan noustessa jaloilleen vuosikymmenien sulkeutuneisuuden ja pysähtyneisyyden jälkeen. Silti Saksa on edelleen keskeisessä asemassa Euroopassa jo maantieteen ansiosta.

Liittoutuneiden mattopommitukset jyräsivät Frankfurtin maan tasalle viime maailmansodassa. Saksan suurin keskiaikainen keskusta tuhoutui ja jälleenrakennettiin suurimmaksi osaksi moderniin tyyliin. Tämän päivän Frankfurt on kollaasi uhmakkaita pilvenpiirtäjiä ja pikkusieviä vanhoja taloja torin laidalla. Euroopan keskuspankki, pulloja keräävä asunnoton, prässätyssä puvussa kadulla harppova pankkiiri. Aasialaisia kauppoja, opiskelijatyttö pinkin pyörän selässä, ostarilla maleksiva joukko turkkilaisia maahanmuuttajia tai maassa syntyneitä uussaksalaisia.

Iltapäivällä kaikilla on kiire ja kaikki ovat kärsimättömiä. Kalliisti pukeutunut liikemies tökkää minua olkapäähän kun katseeni harhailee kadun toiselle puolelle ja kävelen vinoon.

Frankfurtiin minut veti Ryanairin halpa lento Tampereelta. Se laskeutuu Hahnin kentälle josta on toki vielä melkein kahden tunnin bussimatka kaupunkiin. Minulla oli mielikuva kaupungista joka on vähän tylsä ja kallis, ennen kaikkea paikka jossa asutaan töiden takia ja tehdään bisnestä. Mielikuva oli väärä. Frankfurt on eloisa, kosmopoliitti kaupunki jonka katukuva on kirjava ihmisistä eri puolilta maailmaa. Ravintoloita löytyy joka lähtöön. On persialaista, intialaista, libanonilaista, japanilaista, korealaista, thaimaalaista, ja tietenkin saksalaista. Intialaiset totesin hyviksi kahdella visiitillä. Hintataso on suunnilleen sama kuin suomalaisissa ravintoloissa, mutta supermarketit ovat huomattavasti halvempia. Lidl on lähes Espanjan hinnoissa, mikä on minulle käsittämätöntä. Jotain saksalaiset todella tekevät oikein.

Kävin Goethe-museossa ja arkeologisessa museossa. Molemmat olivat hyviä mutta arkeologisessa museossa tekstit olivat vain saksaksi. Muutenkaan englannilla ei aina hirveän hyvin pärjää Saksassa, ei edes näin kansainvälisessä kaupungissa. Ironista kyllä, juuri McDonald'sissa oli eniten vaikeuksia. Minä puhuin englantia ja kassa saksaa takaisin. Hoitui se tilaus näinkin ja sain hampurilaiseni. En ole varsinaisesti ylpeä tästä ravintolavalinnasta mutta se oli helppo ratkaisu liian myöhään iskeneeseen nälkään.

Ehkä parasta matkailussa on uusien paikkojen tutkiminen omaan tahtiin. Tällä kertaa se tahti oli varsin rauhallinen ja sisälsi useita taukoja pretzelin ja jääteen kanssa aikaa viettäen. Halpaa ja hyvää. Saksalainen olut on myös halpaa ja hyvää ja Paulanerin oluttupa oli juuri niin varma valinta kuin odottaa saattoi. Nyt onkin kova polte päästä Müncheniin syvällisemmin oluita maistelemaan. Se on kuulemma hieno kaupunki. Näin ovat minulle kertoneet.

Berliini, Frankfurt ja yksi junamatka Hampurista Amsterdamiin tunnin vaihdolla Duisburgissa ovat kaikki olleet miellyttäviä kokemuksia. Berliinissä voi todella aistia zeitgeistin, ajan hengen. Saksa toimii ja Saksassa on paljon hienoja kaupunkeja joissa yhdistyy vanha ja uusi.  Ruokakulttuuri on rikasta ja olutkulttuuri yksi maailman parhaita.

Seppo Räty, olet väärässä. Saksa on hieno maa.

(Kuvat: Flickr/DOS82. Wikipedia. Flickr/Gertrud K.)