Heikko valo
tulee huoneeseen
jossa on ohuet verhot
en ehkä tarvitse sinua
nyt huhtikuussa
kylmällä säällä
tulen viereesi
tulen viereesi
Ultra Bra, Heikko valo
Itsemurhia tehdään eniten keväällä. Se on helppo ymmärtää ainakin näin korkeilla leveysasteilla kuin Suomessa. Ihmiset kuoriutuvat paksuista talvitamineistaan, kalmankalpeina huhtikuun kovassa valossa. Lumet sulavat paljastaen talven runtelemat, kellanruskeat nurmikot. Kissankusi haisee. Muutos on raju ja nopea kun luonto herää taas elämään ja uuteen kasvuun.
Itse kun tahtoisi vaan käpertyä luolaansa paksujen verhojen suojaan. Aurinko on aivan liian kirkas ja nousee sietämättömän varhain.
Mutta niin kuin melkein kaikessa, tässäkin alku on vaikein. Kohta on ensimmäinen leskenlehti tienpientareella. Ensimmäinen kylmä olut terassilla koleassa viimassa, mutta lämpimässä seurassa! Ja kesä, se tulee pian. Kesä on parasta Suomessa, sanokoot talviurheilufanaatikot mitä hyvänsä.
Vielä hetken jos saisin nukkua talviunta. Lupaan olla taas energinen ja aikaansaava, mutta ei ihan vielä.
torstai 18. huhtikuuta 2013
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Små saker
Ruotsi on...
...kanelipullaa, kohtelias hymy kassalla, nuuskapurkit kioskin jääkaapissa, irkkubaari jonka omistaja on persialaisen näköinen maahanmuuttaja jota sanotaan Gabbeksi. Ruotsi on kallis, kivuliaan kallis, hyvin järjestetty, kunnollinen, kohtuullinen. Ruotsi on niin kohtuullinen. Ruotsi on sosiaalidemokratiaa, porvareita, Stureplanin bimboja, Norlannin metsiä.
Ruotsi on keltainen risti sinisellä kankaalla ja punainen talo valkoisilla reunuksilla. Ruotsi on kirjava vilisevä ihmisvirta Tukholman kaduilla. Ruotsi on Nobelin palkinnot, kuningasperhe ja räjähtänyt Rosengård.
Ruotsi on, ja minulle Ruotsi on aina vain verrattuna Suomeen.
Uppsala - Helsinki. 4-7.4.2013.
...kanelipullaa, kohtelias hymy kassalla, nuuskapurkit kioskin jääkaapissa, irkkubaari jonka omistaja on persialaisen näköinen maahanmuuttaja jota sanotaan Gabbeksi. Ruotsi on kallis, kivuliaan kallis, hyvin järjestetty, kunnollinen, kohtuullinen. Ruotsi on niin kohtuullinen. Ruotsi on sosiaalidemokratiaa, porvareita, Stureplanin bimboja, Norlannin metsiä.
Ruotsi on keltainen risti sinisellä kankaalla ja punainen talo valkoisilla reunuksilla. Ruotsi on kirjava vilisevä ihmisvirta Tukholman kaduilla. Ruotsi on Nobelin palkinnot, kuningasperhe ja räjähtänyt Rosengård.
Ruotsi on, ja minulle Ruotsi on aina vain verrattuna Suomeen.
Uppsala - Helsinki. 4-7.4.2013.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Liikennevaloissa
Oviedo, Espanja. Pimenevässä illassa apteekkien valotaulut loistavat hypnoottisen vihreää valoaan. Minusta ne näyttävät jättimäisiltä plus-merkeiltä. Seison risteyksessä odottamassa valon vaihtumista. Tässä kaupungissa liikennevaloja on paljon ja ne kaikki vaihtuvat tuskallisen hitaasti. Tyypillistä espanjalaista suunnittelua, puhisen mielessäni. Muutama odottamaan kyllästynyt puikkelehtii tottunein ottein ohikiitävien autojen välistä kadun yli. Silloin mielessäni välähtää jokin. Eikö Espanjassa ole kyse juuri tästä?
Tässä maassa on nimittäin paljon sääntöjä joita tunnutaan noudattavan lähinnä silloin kun se itse kullekin sopii. Katolinen kirkko nyt tulee ensimmäiseksi mieleen. Korruptiota, moralismia, tekopyhyyttä, lasten hyväksikäyttöä. Kun hengenmiehet itse näyttävät tällaista esimerkkiä ei kirkon rivijäseneltä voi paljon vaatia. Katoliset puhuvat hyveistä kuten siveellisyydestä johon kuuluu avioliiton ulkopuolisen seksin paheksuminen ja surullisen kuuluisa kondomipanna. Mitä tekee nuori espanjalainen katolinen? No, ihan samaa kuin kuka tahansa nuori eurooppalainen: seurustelee, harrastaa seksiä, irtosuhteita. Erona pohjoiseen on se että jollain tasolla kulissia kuitenkin yritetään ylläpitää. Tätä ristiriitaa minun on aina ollut vaikea ymmärtää, ehkä luterilaisen kulttuuripiirin ja kasvatuksenikin ansiosta. Espanjassa myös sukupolvien välinen kuilu on jyrkempi kuin meillä pohjolassa jossa 60-lukulaiset ovat nykyään itse kuusikymppisiä. 60-luvun Espanja oli tiukan autoritäärinen maa Francon kansallismielisen diktatuurin paineessa. Vasta Francon kuoleman ja demokratian palauttamisen jälkeen maa avautui ja koki henkisen ja kulttuurisen renessanssin villillä 80-luvulla. Maa on tavallaan sukupolven jäljessä länttä.
Se mitä oivalsin liikennevaloissa seisoessani juontaa omista kokemuksistani ja pitkistä keskusteluista erään minulle tärkeän espanjalaisen kanssa. Sääntöjä tulkitaan vapaasti ja räikeästi omaa etua ajaen mutta toisaalta espanjalaisen elämää hallitsee monimutkainen koodisto joka säätelee käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, työpaikalla ja muilla elämän alueilla. Jokainen tietää miten kulloinkin kuuluu toimia ja millainen käyttäytyminen on Oikeaa. Tällainen laaja jaettu ohjeisto toisaalta mahdollistaa improvisoinnin ja spontaanisuuden mutta myös lannistaa ja suorastaan kannustaa rikkomaan sääntöjä. Ja kun espanjalainen joutuu tilanteeseen jossa ei tiedä miten siihen kuuluisi suhtautua hän stressaantuu. Tällaista epävarmuutta siedetään huonosti.
Lopulta pyrähdän muiden perässä tien yli päin punaisia. Vain yksi vanha nainen jää odottamaan vihreitä. Suomessa voitaisiin oppia paljon espanjalaisten joustavuudesta ja inhimillisyyden asettamisesta virallisten määräysten edelle. Sitä hyvää mikä meillä syntyy kuuliaisuudesta ja järjestelmällisyydestä ei pidä tietenkään heittää pois. Kuitenkin se kulttuurinen tausta josta nämä piirteet kumpuavat on syvästi erilainen.
Tässä maassa on nimittäin paljon sääntöjä joita tunnutaan noudattavan lähinnä silloin kun se itse kullekin sopii. Katolinen kirkko nyt tulee ensimmäiseksi mieleen. Korruptiota, moralismia, tekopyhyyttä, lasten hyväksikäyttöä. Kun hengenmiehet itse näyttävät tällaista esimerkkiä ei kirkon rivijäseneltä voi paljon vaatia. Katoliset puhuvat hyveistä kuten siveellisyydestä johon kuuluu avioliiton ulkopuolisen seksin paheksuminen ja surullisen kuuluisa kondomipanna. Mitä tekee nuori espanjalainen katolinen? No, ihan samaa kuin kuka tahansa nuori eurooppalainen: seurustelee, harrastaa seksiä, irtosuhteita. Erona pohjoiseen on se että jollain tasolla kulissia kuitenkin yritetään ylläpitää. Tätä ristiriitaa minun on aina ollut vaikea ymmärtää, ehkä luterilaisen kulttuuripiirin ja kasvatuksenikin ansiosta. Espanjassa myös sukupolvien välinen kuilu on jyrkempi kuin meillä pohjolassa jossa 60-lukulaiset ovat nykyään itse kuusikymppisiä. 60-luvun Espanja oli tiukan autoritäärinen maa Francon kansallismielisen diktatuurin paineessa. Vasta Francon kuoleman ja demokratian palauttamisen jälkeen maa avautui ja koki henkisen ja kulttuurisen renessanssin villillä 80-luvulla. Maa on tavallaan sukupolven jäljessä länttä.
Se mitä oivalsin liikennevaloissa seisoessani juontaa omista kokemuksistani ja pitkistä keskusteluista erään minulle tärkeän espanjalaisen kanssa. Sääntöjä tulkitaan vapaasti ja räikeästi omaa etua ajaen mutta toisaalta espanjalaisen elämää hallitsee monimutkainen koodisto joka säätelee käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, työpaikalla ja muilla elämän alueilla. Jokainen tietää miten kulloinkin kuuluu toimia ja millainen käyttäytyminen on Oikeaa. Tällainen laaja jaettu ohjeisto toisaalta mahdollistaa improvisoinnin ja spontaanisuuden mutta myös lannistaa ja suorastaan kannustaa rikkomaan sääntöjä. Ja kun espanjalainen joutuu tilanteeseen jossa ei tiedä miten siihen kuuluisi suhtautua hän stressaantuu. Tällaista epävarmuutta siedetään huonosti.
Lopulta pyrähdän muiden perässä tien yli päin punaisia. Vain yksi vanha nainen jää odottamaan vihreitä. Suomessa voitaisiin oppia paljon espanjalaisten joustavuudesta ja inhimillisyyden asettamisesta virallisten määräysten edelle. Sitä hyvää mikä meillä syntyy kuuliaisuudesta ja järjestelmällisyydestä ei pidä tietenkään heittää pois. Kuitenkin se kulttuurinen tausta josta nämä piirteet kumpuavat on syvästi erilainen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)