Liikennevaloissa

Oviedo, Espanja. Pimenevässä illassa apteekkien valotaulut loistavat hypnoottisen vihreää valoaan. Minusta ne näyttävät jättimäisiltä plus-merkeiltä. Seison risteyksessä odottamassa valon vaihtumista. Tässä kaupungissa liikennevaloja on paljon ja ne kaikki vaihtuvat tuskallisen hitaasti. Tyypillistä espanjalaista suunnittelua, puhisen mielessäni. Muutama odottamaan kyllästynyt puikkelehtii tottunein ottein ohikiitävien autojen välistä kadun yli. Silloin mielessäni välähtää jokin. Eikö Espanjassa ole kyse juuri tästä?

Tässä maassa on nimittäin paljon sääntöjä joita tunnutaan noudattavan lähinnä silloin kun se itse kullekin sopii. Katolinen kirkko nyt tulee ensimmäiseksi mieleen. Korruptiota, moralismia, tekopyhyyttä, lasten hyväksikäyttöä. Kun hengenmiehet itse näyttävät tällaista esimerkkiä ei kirkon rivijäseneltä voi paljon vaatia. Katoliset puhuvat hyveistä kuten siveellisyydestä johon kuuluu avioliiton ulkopuolisen seksin paheksuminen ja surullisen kuuluisa kondomipanna. Mitä tekee nuori espanjalainen katolinen? No, ihan samaa kuin kuka tahansa nuori eurooppalainen: seurustelee, harrastaa seksiä, irtosuhteita. Erona pohjoiseen on se että jollain tasolla kulissia kuitenkin yritetään ylläpitää. Tätä ristiriitaa minun on aina ollut vaikea ymmärtää, ehkä luterilaisen kulttuuripiirin ja kasvatuksenikin ansiosta. Espanjassa myös sukupolvien välinen kuilu on jyrkempi kuin meillä pohjolassa jossa 60-lukulaiset ovat nykyään itse kuusikymppisiä. 60-luvun Espanja oli tiukan autoritäärinen maa Francon kansallismielisen diktatuurin paineessa. Vasta Francon kuoleman ja demokratian palauttamisen jälkeen maa avautui ja koki henkisen ja kulttuurisen renessanssin villillä 80-luvulla. Maa on tavallaan sukupolven jäljessä länttä.

Se mitä oivalsin liikennevaloissa seisoessani juontaa omista kokemuksistani ja pitkistä keskusteluista erään minulle tärkeän espanjalaisen kanssa. Sääntöjä tulkitaan vapaasti ja räikeästi omaa etua ajaen mutta toisaalta espanjalaisen elämää hallitsee monimutkainen koodisto joka säätelee käyttäytymistä sosiaalisissa tilanteissa, työpaikalla ja muilla elämän alueilla. Jokainen tietää miten kulloinkin kuuluu toimia ja millainen käyttäytyminen on Oikeaa. Tällainen laaja jaettu ohjeisto toisaalta mahdollistaa improvisoinnin ja spontaanisuuden mutta myös lannistaa ja suorastaan kannustaa rikkomaan sääntöjä. Ja kun espanjalainen joutuu tilanteeseen jossa ei tiedä miten siihen kuuluisi suhtautua hän stressaantuu. Tällaista epävarmuutta siedetään huonosti.

Lopulta pyrähdän muiden perässä tien yli päin punaisia. Vain yksi vanha nainen jää odottamaan vihreitä. Suomessa voitaisiin oppia paljon espanjalaisten joustavuudesta ja inhimillisyyden asettamisesta virallisten määräysten edelle. Sitä hyvää mikä meillä syntyy kuuliaisuudesta ja järjestelmällisyydestä ei pidä tietenkään heittää pois. Kuitenkin se kulttuurinen tausta josta nämä piirteet kumpuavat on syvästi erilainen.