sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Oi katso Suomi

Hallitus ja työmarkkinajärjestöt haluavat nyt siirtää loppiaisen ja helatorstain lauantaiksi. Parantaa kuulemma tuottavuutta. Tervehdin ilolla tätä uudistusta, mutta haluaisin lisää toimenpiteitä. Tässä ehdotukseni joka nostaa kansakuntamme uuteen kukoistukseen ja tekee Suomesta tuottavuuden ja tehokkuuden kirkkaan majakan maailmassamme.

Loppiaisen ja helatorstain lisäksi kaikki muut arkipyhät siirretään viikonlopuille tai poistetaan kokonaan tarpeettomina. Lauantaista tulee taas työpäivä ja sunnuntaisin järjestetään workshoppeja joissa konsultit ohjaavat jokaista pikku työmuurahaista henkilökohtaisesti kohti täydellistä työsuoritusta. Palkat puolitetaan samantien, jolloin tuotanto palaa Kiinasta ja Kemijärven keskusraitilla heitellään karvalakkeja ilosta ilmaan tutun pistävän hajun tuprautellessa jälleen sellutehtaan piipuista.

Peruskouluun lanseerataan uusi aine, menestyskasvatus, jonka opetussuunnitelman laatii Jari Sarasvuo. Oppilaat kirjoittavat tunnilla oman CV:n. Sujuvimmin valehtelevat palkitaan. Ansioiksi luetaan myös katteeton omakehu, myyvät harrastukset ja kuvitteelliset luottamustoimet sekä tarpeeksi hienovarainen työnantajan egon hiveleminen. Lupaavimmat oppilaat otetaan jo nuorena erikoisluokille, joista ponnistetaan yritysjohtoon ja konsulttifirmoihin.

Kokoomusnuoret ovat kansakunnan uusi eliittiryhmä. Itse asiassa kaikki muut poliittiset nuorisojärjestöt on lakkautettu tarpeettomina. Mitään politiikkaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei enää ole, on vain talous. Talous itsessään oikeuttaa olemassaolonsa ja on kaikista jaloin ja korkein totuus. Mitään muuta ihannetta tai päämäärää ei ole eikä voi olla olemassa.

Kolminkertainen eläköön-huuto isänmaalle! Eläköön! Eläköön! Eläköön!